Julkisivun viimeistely
|
AEROC kevytbetoni rappauksen alustana vastaa muita kivimateriaaleja. Rappauskerros suojaa rakenteita vahingollisilta ulkoisilta vaikutuksilta ja antaa julkisivulle näyttävän ilmeen. Kevytbetonin yhteydessä tulee lisäksi ottaa huomioon myös rakenteiden kuivumisen tarpeeseen liittyvät erityispiirteet. Se tarkoittaa sitä, että pinnoitteen on riittävän hyvin estettävä sadevettä tunkeutumasta rakenteeseen ja sallittava samaan aikaan sisäpuolelta tulevan kosteuden tehokas poistuminen ulkoilmaan. Mikäli mahdollista, olisi suositeltavaa suorittaa julkisivun viimeistely ensimmäisen lämmityskauden jälkeen. |
Töiden suorittaminen |
 |  |  |
AEROC EcoTerm harkoissa ulkoseinässä olevat lohkeamat, harkkojen kolhut ja muut vauriot tasoitetaan AEROC korjauslaastilla 2–3 päivää ennen rappaustöiden alkamista. Ennen rappaustöiden aloittamista tulee seinän pinta puhdistaa saumoista valuneesta ylimääräisestä harkkoliimasta, mahdollisista roiskeista ja pölystä. Käytä siihen AEROC hiertolevyä ja harjaa. |
 |  |  |
 |  |  |
 |  |  |
Jäätynyttä alustaa ei saa rapata! Kysy tarkempia ohjeita eri rappausjärjestelmien asentamisesta laastin valmistajalta. |
Lautaverhoilu ja sisustuspaneelit |
Puukoolauksen ja rimojen kiinnittäminen kosteaan AEROC seinään ei ole suositeltavaa, sillä ruoteet saattavat kaartua kosteuden vaikutuksesta. Seinien tulisi olla riittävän kuivat tai ruoteiden ja seinän väliin tulee asentaa sopiva höyrynsulkumateriaali. |
 |  |  |
Sisäviimeistely |
Ennen viimeistelytöiden aloittamista on tärkeää, että seinät ovat saanneet kuivua riittävän kauan. Seinien tulisi antaa täten kuivua n. 4 viikkoa ennen rakennuksen vaipan sulkemista ja lämmityksen aloittamista. Kuivauskauden aikana tulee rakennuksessa taata myös riittävä ilmanvaihto – koneellinen ilmanvaihto, mikäli mahdollista. Samaan aikaan rakennuksessa voidaan tehdä seuraavia töitä – asentaa putkia, sähköjohtoja ja rakentaa lattioita. Samalla tulisi välttää seinien kuivattamista hyvin tehokkailla lämmittimillä, jotka saattavat aiheuttaa seiniin ei-toivottuja mikrohalkeamia, erityisesti AEROC Element väliseiniin. |
 |  | |
Töiden suorittaminen |
Seinäpintojen tulee olla puhtaita ja pölyttömiä. Sitä varten tulee poistaa saumoista valunut ylimääräinen harkkoliima AEROC-hiertimellä ja puhdistaa seinät pölystä harjalla tai pölynimurilla. |
Tapetoitavat pinnat |
Tasoitetaan ensiksi suuremmat lohkeamat, harkkojen kolhut ja muut epätasaisuudet AEROC-korjauslaastilla. Sen jälkeen seinä tasoitetaan kokonaan 1–2 kertaa. Mikäli asennetaan lasikuitu- tai muovitapetti, yksi tasoitekerros riittää. Mikäli käytetään ohutta paperitapettia, tulisi tasoittaa kaksi kertaa. |
Maalattavat pinnat |
Ensiksi osittainen tasoitus AEROC-korjauslaastilla ja sen jälkeen ylitasoitus kahdesti. Maalattaviin pintoihin suosittelemme käytettävän pintavahvistuskangasta, joka painetaan pohjimmaiseen tasoitekerrokseen tai kiinnitetään liimaamalla tasoitteen kuivattua. Pintavahvistuskangasta tulisi ehdottomasti käyttää AEROC Element -väliseinissä. |
 |  |  |
Laatoitettavat pinnat |
 |  |  |
Keraamiset laatat kiinnitetään käsittelemättömään AEROC-seinään laattalaastilla. AEROC-seinä on kyllä vedenpitävä, mutta kosteissa tiloissa suositellaan, että pinnat käsitellään höyrynsulku tuotteilla. |
 |  |  |